"Tärkeintä on onnistunut asiakaskokemus"

Olen ollut myynnissä ja markkinoinnissa mukana yhteensä noin 15 vuotta. Matkalle on mahtunut paljon erilaisia ja upeita tapaamisia, monia ratkottuja ongelmia ja paljon on luotu uusia asioita jopa ihan tyhjästä. Vedenkäsittelyala on ehdottomasti lähellä sydäntä, olemme siinä konkreettisesti hyvän asian äärellä. Kokemusta on kertynyt myös kaivosteollisuudesta, IT-alalta sekä kemikaalialalta. Olen tehnyt lisäksi viisi vuotta kansainvälistä myyntiä Saksassa ja johtanut seitsemän hengen myyntitiimiä. Kaikkia aloja, tehtäviä ja myyntiä yhdistää kuitenkin rakkaus palvella asiakkaita ja tuottaa lisäarvoa asiakkaillemme. 

Joskus matka menestykseen voi tuntua raskaalta ja hitaalta ja monet asiat vaativat alkuun paljon opettelua. Jaan mielelläni kokemukseni ja autan teitä saavuttamaan unelmanne. Hyppää mukaan ja matkataan yhdessä kohti huippua - ammattitaidolla ja asiakkaita kunnioittaen!